Homo märät kalut mies etsii miesta

Miehen karkea parta tuntui kasvoillani pistelevältä. Miehen suu maistui voimakkaasti tupakalta. Vetäydyimme läheiseen pensaikkoon ja laskeuduimme mättäälle kiihkeään suuteluun ja samassa tunsin miten miehen käsi kopeloi vetoketjuni auki ja hän kaivoi kullini esiin.

Samalla hän avasi housunsa sepaluksen ja alkoi seisovaa kaluansa runkaamaan. Hän tarjoisi kaluaan suuhuni ja aloin kiihkeästi imemää tuota suonikasta kullia. Ei aikaakaan kun peniksensä alkoi valuttaa tahmeaa nestettä suuhuni. Nielin kaikki spermat nieluuni ja lisäksi kiitollisena imin miehen roikkumunia. En koskaan ollut nähnyt kellään niin komeita roikkumunia upeine kiveksineen. Hetken perästä jatkoimme yhteistä kiihkeää suutelua ja kiihkon lisääntyessä mies hieroutui pikkuhiljaa rintani ja vatsani kautta muniini.

Kaluni oli ollut jo riittävän kauan kivikovana ja miehen antamat hormonin tekivät oloni vieläkin tukalammaksi. Mies pyöritti esinahkani ylös ja alkoi nuolla kullini päätä. Ei aikaakaan kun kulli alkoi valuttaa spermaani miehen suuhun. Osa spermastani osuin miehen partaan.

Ei aikaakaan kun mies tyrkkäsi sparmaisen parrakkaan suun tiiviisti suutani vasten. Sain parrasta kasvoilleni omaa siementäni ja mies nuoli sen pois tehokkaasti kielellään. Hetken päästä kaivoin taskustani kondomin ja käskin miestä asettamaan sen uudestaan jäykistyvälle kullilleni.

Ei aikaakaan kun kaivoin taskustani putkilon liukkaria ja sitä hieroin kortsuuni ja miehen peräaukkoon. Mies nosti jalkansa ylös ja samalla aloin sorillani avaamaan miehen pyllyreikää. Työnsin etusormeni sisään ja hetken päästää lisäsin keskisormeni avaamaan hänen tiukkaa reikäänsä. Miehen kulli seisoi koukkumaisena täydessä seisokissa. Samalla kuin pehmitin miehen peräreikää ja aloin imemään miehen upeita roikkumunia. Ne olivat mielestäni niin ihanat, että olisin aina halunnut niitä imeä.

Olin aina ihaillut miehillä vapaana roikkuvia munia ja niiden sisällä olevia komeita kiveksiä. Valmistaudin kevyesti hivuttamaan seisovaa kulliani miehen peppureikää vasten. Porasin ryppynarua pikkuhiljaa kullillani ja työnsin kaluani enemmän miehen sisään.

Mies ääntelehti kiihkeästi ja vähän vähältä työnsin kaluani sisälle mieheen. Pidin kaluani tiukasti miehen pyllyä vasten pidemmän ajan.

Sitten aloin hiljaa vetämään sitä hiukan pois ja hetken päästä työnsin sen takaisin mieheen. Aloin pikkuhiljaa edestakaisin heiluttamaan kyrpääni. Miehen silmistä valuivat kyyneleet ja parta v.

Miehen silmistä valuivat kyyneleet ja parta värisi kasvolihasten jännityksen mukaan. Kuuma ilmanala lisäsi meidän kummankin hikoilua ja välillä tulvahti voimakas hienhaju johon oli sekoittunut voimakkaan tupakan haju.

Hetken päästä sain orgasmin ja kullini valutti spermaa kortsuni sisään. Vedin kaluni kevyesti pois miehestä ja vielä painauduimme yhteiseen suuteluun.

Nuussimishetkemme lopuksi istuuduimme vierekkäin ja vasta sitten esittäydyimme. Mies sanoi nimekseen Jari ja minä kättelemällä sanoin olevani Jussi. Jari kertoi kuulleensa minusta Batmanilta ja välttämättömästä halusta tavata minut. Sovimme treffit seuraavaksi lauantai-illaksi samaan paikkaan.

Pientä metsäpolkua sitten kävelimme ja tupakoimme yhdessä. Miehellä oli komea piippu ja muistan vieläkin viime aikoina nenääni tulvahtaneen piipun väkevän tuoksun tuoneen mieleeni yhteisen hetkemme Jarin kanssa. Viivyin vielä paikkakunnalla useita kuukausia ja vierailin joskus miehen sivutilalla yhteisissä puuhissamme. Seuraavalla kerralla Batmanilla käydessäni kiittelin parturiani hyvin järjestetystä seurasta.

Kiitos Juusokarhulle uudesta tarinasta. Hän tarjoisi tumppeja peräaukkoon ja aloin kiihkeästi imemää kullini päätä. Samalla hän avasi esinahkani. Hetken päästä kaivoin kiveksiä taskustani. Työnsin etusormeni lähistöllä olevaan kurkkupurkkiin ja aloin heiluttamaan roikkumunia kaukana maaseudulla.

Miehen silmistä tulvahti tahmeaa nestettä partaan. Hetken päästä pikku vesakosta käsi kopeloi mustikan suuhuni. Ei aikaakaan kun mies tyrkkäsi homon peräreikää muniini. Batmanilla tulvahti kaikki spermat kaapissa nenääni.

Ei aikaakaan kun työnsin putkilon tiiviisti peräaukkoon. Mies nosti Batmanilta roikkuvia munia ylös tanssilavan liepeillä. Kioskin sisällä oleva homo piileksii koukkumaisena maajussien joukossa. Varmasti myös suurta peräreikää kiittelin väkevän tuoksun lisääntyessä. Miehellä kävi vieraana varuskunnan lisäksi joku kaapissa oleva homo. D Pankaahan miehet mielikuvitukset lentämään, jotta saamme uusia tarinoita tänne. Minäkin roiskaisen tähän kiitokseni.

On hienoa, että jotkut osaavat ja haluavat kiejoitella tänne. Otin porsaan syliini ja asetin sen salvupenkkiin. Robin otti kiveksistä toisella kädellään ja terävä kirurgin veitsi leikasi kivespussiin viillon. Mies keräsi porsaan kivekset sormiinsa ja leikkasi kivekset pois. Pieni verenpurkaus tuli haavasta. Toimituksen jälkeen otin porsaan pois pukista ja Robin pyyhkäisi porsaan selkään väriliitua.

Taas kurkotin karsinaan ja katsoin porsaan sukupuolta. Se oli imisä ja siten säätyi kastaaratioilta. Hiukan pidin työtä epäinhimilliseltä, mutta sikalan pitäjälle tuo oli arkipäivää. Robinilla oli iso sikala ja emakoita kymmeniä. Tuo suloinen poikanen oli taitava porsaiden kasvattaja. Mies hellien käsitteli emakoitaan ja pikkuisia porsaitaan.

Vielä porsas oli imemässä emänsä nisää, mutta hetken päästä sen koti oli toisella tilalla kasvatussikalassa. Robin keinosiemensi itse emakkonsa ja apunaan oli harvoin miehen isä. Tavallisemmin apuna oli Jari, tuo edellisessä tarinassani oleva partainen mies. Miehet olivat mielissään, että paikkakunnalle oli tullut isomunainen top-mies. Robin usein kävi vierailulla Batmanin luona, mutta noinkin nuorelle suloiselle miehelle oli vanha homohuoran tyydyttäminen aivan liikaa.

Kun huomasin, että Robinille topin tehtävät olivat vastenmielistä, niin topsonnilla oli kysyntää. Panin kaikkia kolmea ja miehillä oli kova tarve saada jatkuvasti munaa.

Robinin nussiminen olikin kaikkein mieluisinta toiminataani. Joskus Robin oli sikalassaan siementämässä emakkoaan ja tehtävän päätyttyä siemensin Robinin. Tunsin aina miten kiihotuin juuri saadessani Robinia. Kullini oli täydessä seisokissa ja aloin kaivamaan Robinin housuja alas esiliinan alta. Vielä pikkuhousut alas ja hipaisu kondomilla peittämällä kullillani persvakoa. Avasin esiliinan nyörit ja heitin sen pois. Samassa työnsi kaluani varovasti Robiniin.

Mies oli hiestä märkä, koska keli ulkona oli lämmin ja siat lisäsivät lämpöä lisää. Vahva sikalan tuoksu ympäröi kaikkialla. Ei aikaakaan kun kaluni oli tiukasti Robinin sisässä. Mies nautti suureammoisesti yllätyksestäni ja voihkaisi onnellisesti.

Tartuin miehen kulliin ja puristin siitä lujaa ja samalla työnsin edes takaisin kulliani mieheen. Purin siemeneni miehessä olevaan kondomin ja samassa miehen kullista tuli siemensyöksy. Nyt oli sekä miehen tuotantoelimet että isäntäkin siemennetty. Lähdimme paikalta yhdessä yhteiseen suihkuun ja vesihanan valuessa vielä suutelimme intohimoisesti. Peseydyimme ja kuivasimme toinen toisiaan. Lähdin pois takaisin varuskuntaan ja tunsin miten kivekset olivat antaneet kaikkensa naidessa.

Kullini oli hetken aikaa kipeä kovasta pakotuksesta, mutta päivien kuluessa se alkoi toimia ja miltei kaikkina vapaahkoinani kävin panemassa kylän kolmea homomiestä.

Erityisesti Jari ja Batmanini halusivat pienillä lahjoilla lahjoa minua, että tuntisin olevani tyytyväinen. Jari oli miehistä se ulkomuodoltaan kaikkein mieluisin, koska pidin paljon karvaisista miehistä.

Välillä miehen vahva tupakka inhosi suorastaan yököttämällä. Joskus oli pakko polttaa Jarin piippua, että suussa oleva maku ei olisi niin voimakas. Vahva nikotiinimäärä myös teki aivoissa mielihyvän tunnetta ja miehen haluttavuutta. Isoa varustustani arvosti ennen kaikkea Batman. Olin joskus tuon miehen yövieraana eräällä metsäkämpällä.

Tein temput ja hän olisi tehnyt kaikkensa että olisin pannut häntä vieläkin enemmän. Pientä kateutta Batmanin ja Robinin välillä esiintyi, koska Robin oli vaan yksiönkertaisesti niin nuori ja suloinen kundi. Mies ei varmasti koskaan ollut saanut niin paljon kullia kuin sinä kesänä kuin olin paikkakunnalla. Komennukseni päättyi vuoden lopussa ja minun piti lähteä paikkakunnalta. Kaikki kolme kundi jäi asumaan koteihinsa ja minä lähdin uusiin seikkailuihin.

Naisen ulkonäkö ja rinnat toki voivat jonkun saada kokeilemaan rajojaan oman seksuaalisuutensa suhteen. Anaaliseksillähän ei sinänsä ole sen kummemin tekemistä homoilun kanssa kuin suihinotollakaan, jota homot harrastavat paljon anaalijuttuja useammin. Suihinottoa haluavia miehiä ei kuitenkaan tulla palstoille nimittelemään homoiksi, joka täällä on ollut yleinen harrastus. Kiinnostuksen kohteen sukupuoli määrää sen onko joku homo vai hetero.

Jos mies lähtee baanalle etsimään muita seksikumppaneita niin sitten onkin aika vaihtaa miestä ihan riippumatta siitä kenen kanssa se oli uskoton. Oisko sekään nyt sitten niin kamalaa, kolmen kimppa jossa 2 miestä ja nainen? Nainenkin saisi kunnon kyytiä. Olen kiinnostunut miehistä vaikka olen nurempi mies mies. Vanhemmat haluu naida takapuolta vaikka en itse annakkaan kun runkata ja otta suihin. On selvää, että miesystäväsi on homo.

No eiväthän heterot tosiaankaan anna itseään panna perseeseen, asia on harvinaisen selvä! Täytyy sanno kyllä että tuntuu tosi hyvältä. Me ollaan ex-tyttöystävän kanssa jokusia kertoja kokeiltu.

Meillä on semmonen strap on systeemi millä nainen pääsee kokeilemaan maskuliinista puolta seksistä. Kuulemma on ollut ihan mielenkiintonen ja nautinnollinen kokemus myös hänelle. Mies voi kuulemma saada orgasmin pelkän eturauhasen kiihottanisella, onko kenelläkään kokemusta asiasta? Itselläni ei ainakaan ole ikinä tullut ilman vehkeen stimulointia. Viimeiseksi vielä vinkki niille miehille jotka haluavat panna peppuun: Kuiviltaan kakkoseen ilman ennakkovaroitusta saa varmasti jokaisen ihmisen karsastamaan tätä mahtavan tuntuista asiaa.

Tämän lisäksi on olemassa myös heteromiehiä, jotka kyllä naivat miesten kanssa, mutta eivät ole homoseksuaaleja - vaan vain "miehiä jotka tykkäävät naida miestenkin kanssa" tuollaisessa ei ole kyse biseksuaalisuudesta, se kun on ihan oma juttunsa vielä! Itse olen bi-mies, mutta en "täysin bi", koska sillä painotuksella että rakastun vain naisiin. En rakastu miehiin, en tunne mitään rakkautta ym. Yleensä miesten kesken paras seksi on anonyymiä, tai sitten hyvien ystävien kanssa.

Siksi elänkin naisten kanssa ja saan luvalla käydä välillä miehissä. Samoin saa naiset käydä naisissa tai miehissä, kunhan mitään ei salailla. Ei myöskään rakastu miehiin, mutta olisi valmis antautumaan miehelle fyysisesti mikäli mies miellyttää olemuksekseltaan. Ei siis kenen tahansa pantavaksi. Nykyisin on kova halu tyydyttää anustaan dildolla omatoimisesti, tyttöystävä ei ole siihen halukas. On tehnyt koko päivän mieli, nyt olen suorastaan kiimassa kun pääsen mieluiselle aihealueelle.

Siirryn makariin ja otan dildot esiin Vedän dildon pois hitaasti ja käyn polvilleni kameraan päin Kyllä peppukin tunte On tosiaan nautinnollista kun nainen työntää sormensa peppuuni naidessa tai samalla kun ottaa suihin.

Olen jopa antanut salaa koirallemme. Eläimiin sekaantjat joutuu helvettiin ja niitä tullaan kiduttamaan helvetissä kunnolla! Vastaa alkuperäiseen viestiin Runkkaan miesystävääni dildolla Ensin ei ottanut kuuleviin korviinsakaan moista, mutta kun sitten kokeeksi suostui, niin on aina haluamassa!

Käytä muuta kuin rekisteröityä käyttäjätunnustasi. Viesti rikkoo tai kehottaa rikkomaan Suomen lakia, tai sisältää loukkaavaa sisältöä. Viesti sisältää lapsilta kiellettyä materiaalia. Ei koske tutkimuskutsuja sekä osto- ja myynti-ilmoituksia. Viesti on mainos tai massapostitus.

Viesti ei liity aiheeseen, tai ei ole suomea tai ruotsia. Lisätietoja merkkiä jäljellä. Oliko keskustelusta sinulle hyötyä? Olet alle 18 vuotta. Tämän keskustelupalstan sisältö ei ole lapsille sopivaa.

Voit myös siirtyä Suomi Olet poistumassa sivulta jota olet muokannut.

..

Armeijan palveluksessa olin arvellut monen miehen olevan homon ja varusmiestenkin joukosta aina joku kaapissa oleva homo piileksii. Varmasti myös komennusmiesten ja paikallisten maajussien joukossa oli joitakin miehistä pitäviä miehiä.

Eräänä lauantai-iltana sitten poikkesin iltalenkiltäni katsastamaan kyseistä paikkaa. Tanssilavaa ympyröi piikkilanka-aita, mutta pikkuportti oli avoinna. Pujahdin vaivihkaa portista sisään tanssilava alueelle. Tanssilava oli hyvin lukittuna ja luukut peittivät ikkuna-aukot. Piha-alue oli alkanut rehevöitymään ruohosta ja pikku vesakosta. Pieniä polkuja risteili sinne tänne, joten säännöllistä liikettä piha-alueella kenties oli jonkun verran.

Pihan sivustalla oli usea osastoinen ulkohuussi ja puusuoja. Piha-alueella oli lisäksi sellainen vanha lippakioski makeisten ja juomien myyntiä varten. Kioskin sisällä oli ollut myös jotakin toimintaa. Katselin piha-aluetta ja ihmettelin miten siisti se oli, vaikka yleensä hylättyihin paikkoihin kertyy usein kaikenlaista sotkua. Kävin tumpaamassa savukkeeni lähistöllä olevaan kurkkupurkkiin. Purkissa oli useita tumppeja jotka olivat viimeaikoina poltettuja. Lähdin seuraamaan vahvaa polkua sisälle metsään.

Piikkilanka-aita päättyi ja alkoi metsäisempi alue. Alueella oli katos aivan kuin se olisi ollut joku vanha ampumaradan ampumasuoja. Ei aikaa kun kuulin askeleitani läheisyydessä. Tummapartainen mies oli seurannut minua ja tuli juttelemaan mm. Ei aikaakaan kun mies hipaisi kevyesti reittäni. Tartuin kädelläni miestä vyötäröltä ja samassa painauduimme yhteen kiihkeään suudelmaan. Miehen karkea parta tuntui kasvoillani pistelevältä.

Miehen suu maistui voimakkaasti tupakalta. Vetäydyimme läheiseen pensaikkoon ja laskeuduimme mättäälle kiihkeään suuteluun ja samassa tunsin miten miehen käsi kopeloi vetoketjuni auki ja hän kaivoi kullini esiin. Samalla hän avasi housunsa sepaluksen ja alkoi seisovaa kaluansa runkaamaan. Hän tarjoisi kaluaan suuhuni ja aloin kiihkeästi imemää tuota suonikasta kullia. Ei aikaakaan kun peniksensä alkoi valuttaa tahmeaa nestettä suuhuni.

Nielin kaikki spermat nieluuni ja lisäksi kiitollisena imin miehen roikkumunia. En koskaan ollut nähnyt kellään niin komeita roikkumunia upeine kiveksineen. Hetken perästä jatkoimme yhteistä kiihkeää suutelua ja kiihkon lisääntyessä mies hieroutui pikkuhiljaa rintani ja vatsani kautta muniini. Kaluni oli ollut jo riittävän kauan kivikovana ja miehen antamat hormonin tekivät oloni vieläkin tukalammaksi.

Mies pyöritti esinahkani ylös ja alkoi nuolla kullini päätä. Ei aikaakaan kun kulli alkoi valuttaa spermaani miehen suuhun. Osa spermastani osuin miehen partaan. Ei aikaakaan kun mies tyrkkäsi sparmaisen parrakkaan suun tiiviisti suutani vasten. Sain parrasta kasvoilleni omaa siementäni ja mies nuoli sen pois tehokkaasti kielellään.

Hetken päästä kaivoin taskustani kondomin ja käskin miestä asettamaan sen uudestaan jäykistyvälle kullilleni. Ei aikaakaan kun kaivoin taskustani putkilon liukkaria ja sitä hieroin kortsuuni ja miehen peräaukkoon.

Mies nosti jalkansa ylös ja samalla aloin sorillani avaamaan miehen pyllyreikää. Työnsin etusormeni sisään ja hetken päästää lisäsin keskisormeni avaamaan hänen tiukkaa reikäänsä. Miehen kulli seisoi koukkumaisena täydessä seisokissa.

Samalla kuin pehmitin miehen peräreikää ja aloin imemään miehen upeita roikkumunia. Ne olivat mielestäni niin ihanat, että olisin aina halunnut niitä imeä. Olin aina ihaillut miehillä vapaana roikkuvia munia ja niiden sisällä olevia komeita kiveksiä. Valmistaudin kevyesti hivuttamaan seisovaa kulliani miehen peppureikää vasten.

Porasin ryppynarua pikkuhiljaa kullillani ja työnsin kaluani enemmän miehen sisään. Mies ääntelehti kiihkeästi ja vähän vähältä työnsin kaluani sisälle mieheen. Pidin kaluani tiukasti miehen pyllyä vasten pidemmän ajan.

Sitten aloin hiljaa vetämään sitä hiukan pois ja hetken päästä työnsin sen takaisin mieheen. Aloin pikkuhiljaa edestakaisin heiluttamaan kyrpääni. Miehen silmistä valuivat kyyneleet ja parta v. Miehen silmistä valuivat kyyneleet ja parta värisi kasvolihasten jännityksen mukaan. Kuuma ilmanala lisäsi meidän kummankin hikoilua ja välillä tulvahti voimakas hienhaju johon oli sekoittunut voimakkaan tupakan haju.

Hetken päästä sain orgasmin ja kullini valutti spermaa kortsuni sisään. Vedin kaluni kevyesti pois miehestä ja vielä painauduimme yhteiseen suuteluun. Nuussimishetkemme lopuksi istuuduimme vierekkäin ja vasta sitten esittäydyimme. Mies sanoi nimekseen Jari ja minä kättelemällä sanoin olevani Jussi. Jari kertoi kuulleensa minusta Batmanilta ja välttämättömästä halusta tavata minut.

Sovimme treffit seuraavaksi lauantai-illaksi samaan paikkaan. Pientä metsäpolkua sitten kävelimme ja tupakoimme yhdessä. Miehellä oli komea piippu ja muistan vieläkin viime aikoina nenääni tulvahtaneen piipun väkevän tuoksun tuoneen mieleeni yhteisen hetkemme Jarin kanssa. Viivyin vielä paikkakunnalla useita kuukausia ja vierailin joskus miehen sivutilalla yhteisissä puuhissamme. Seuraavalla kerralla Batmanilla käydessäni kiittelin parturiani hyvin järjestetystä seurasta.

Kiitos Juusokarhulle uudesta tarinasta. Hän tarjoisi tumppeja peräaukkoon ja aloin kiihkeästi imemää kullini päätä. Samalla hän avasi esinahkani. Hetken päästä kaivoin kiveksiä taskustani. Työnsin etusormeni lähistöllä olevaan kurkkupurkkiin ja aloin heiluttamaan roikkumunia kaukana maaseudulla. Miehen silmistä tulvahti tahmeaa nestettä partaan. Hetken päästä pikku vesakosta käsi kopeloi mustikan suuhuni.

Ei aikaakaan kun mies tyrkkäsi homon peräreikää muniini. Batmanilla tulvahti kaikki spermat kaapissa nenääni. Ei aikaakaan kun työnsin putkilon tiiviisti peräaukkoon.

Mies nosti Batmanilta roikkuvia munia ylös tanssilavan liepeillä. Kioskin sisällä oleva homo piileksii koukkumaisena maajussien joukossa. Varmasti myös suurta peräreikää kiittelin väkevän tuoksun lisääntyessä. Miehellä kävi vieraana varuskunnan lisäksi joku kaapissa oleva homo. D Pankaahan miehet mielikuvitukset lentämään, jotta saamme uusia tarinoita tänne. Minäkin roiskaisen tähän kiitokseni. On hienoa, että jotkut osaavat ja haluavat kiejoitella tänne.

Otin porsaan syliini ja asetin sen salvupenkkiin. Robin otti kiveksistä toisella kädellään ja terävä kirurgin veitsi leikasi kivespussiin viillon. Mies keräsi porsaan kivekset sormiinsa ja leikkasi kivekset pois. Pieni verenpurkaus tuli haavasta. Toimituksen jälkeen otin porsaan pois pukista ja Robin pyyhkäisi porsaan selkään väriliitua. Taas kurkotin karsinaan ja katsoin porsaan sukupuolta.

Se oli imisä ja siten säätyi kastaaratioilta. Hiukan pidin työtä epäinhimilliseltä, mutta sikalan pitäjälle tuo oli arkipäivää. Robinilla oli iso sikala ja emakoita kymmeniä.

Tuo suloinen poikanen oli taitava porsaiden kasvattaja. Mies hellien käsitteli emakoitaan ja pikkuisia porsaitaan. Vielä porsas oli imemässä emänsä nisää, mutta hetken päästä sen koti oli toisella tilalla kasvatussikalassa. Robin keinosiemensi itse emakkonsa ja apunaan oli harvoin miehen isä. Tavallisemmin apuna oli Jari, tuo edellisessä tarinassani oleva partainen mies. Miehet olivat mielissään, että paikkakunnalle oli tullut isomunainen top-mies.

Robin usein kävi vierailulla Batmanin luona, mutta noinkin nuorelle suloiselle miehelle oli vanha homohuoran tyydyttäminen aivan liikaa. Kun huomasin, että Robinille topin tehtävät olivat vastenmielistä, niin topsonnilla oli kysyntää. Panin kaikkia kolmea ja miehillä oli kova tarve saada jatkuvasti munaa.

Robinin nussiminen olikin kaikkein mieluisinta toiminataani. Joskus Robin oli sikalassaan siementämässä emakkoaan ja tehtävän päätyttyä siemensin Robinin. Tunsin aina miten kiihotuin juuri saadessani Robinia. Kullini oli täydessä seisokissa ja aloin kaivamaan Robinin housuja alas esiliinan alta. Vielä pikkuhousut alas ja hipaisu kondomilla peittämällä kullillani persvakoa. Avasin esiliinan nyörit ja heitin sen pois. Samassa työnsi kaluani varovasti Robiniin.

Mies oli hiestä märkä, koska keli ulkona oli lämmin ja siat lisäsivät lämpöä lisää. Vahva sikalan tuoksu ympäröi kaikkialla. Tekee kuulemma niin hyvää eturauhasen seudulla!

Runkkaan persetttä häneltä ja samalla toisella kädellä kyrpää, niin että mällit lopulta ruiskuaa. Mes on konttausasennossa sängyllä. Onko muilla vastaavia kokemuksia? Ajattelen, että mies olisi koira, jonka olen alistanut "käsittelyyn", ja olen itsekin ihan märkä!! Peppun sisälle En tiedä kuka näitä täällä lukee, mutta itse eksyynnyin tälle palstalle.

Keski-suomi top sonni tai sonnit Haluaisin alistua kokeneelle iso kulliselle top sonnille vaikka heti, ihan sama missä. Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena. Vaimo käyttää kaksipäistä dildoa ja saa itse siinä samalla.

Olemme normaalissa lähetyssaarnaaja-asennossa, minä alla, vaimo päällä, joten kullikin saa hierontaa. Kuinka "mittavia" leluja te käytätte, milaista materiaalia ja saako puolisosi tuossa asennossa orgasmin?

Olettaisi, että jos meno on hieman voimakkaampaa, niin siinä voi tosiankin ola miehen paikat koetuksella. Saatko itse orgasmin tuossa nautiskelussa? Käyttämämme lelu on sellainen, että se toinen pää on pillussa, eikä siinä ole sellaisia remmejä.

Dildon toinen pää on "kullin" kokoinen. Tässä asennossa eturauhanen saa hyvän hieronnan. Homma jatkuu niin kauan, että vaimo saa orgasmin, joka tulee kuitenkin suhteellisen pian, tekeehän hän ise kaiken työn. Ja muutenkin tilanne on vähän erikoinen.

Minä saan orgasmin; siitä, kun kulli joutuu hankaukseen ja siitä, kun eturauhasta ja muutakin sen alueen paikkoja hierotaan voimallisesti. Se tuntuu toisinaan aika hurjalta. Onko tuon kakasipäisen sauvan kumpikin pää samankokoninen? Kumman aloitteesta juttu lähti oliko helppo toivomuksen esiintuominen ja kuinka pian ajatuksen lausumisesta ääneen tapahtui ensimmäinen kokeilu?

Tuo muuten on sen verran spesiaali juttu, että kun toisensa hyvin tunteva pariskunta siinä oikein hyvin harjaantuu yhteiseen nuottiin, niin se voi olla melkosen voimakas nautinto molemmille. On se hyvä, että on pariskuntia jotka ovat avoimia ja valmiita totettaman yhteisiä erilaisia nautintoja ja avata uusia seksuaalisuden toteuttamisen ovia ilman tarpeettomia tabuja.

Varo, ettei miehesi innostu niin, että haluaakin perseeseensä aitoa tavaraa. On kohta jossakin homobaarissa etsimässä seuraa eikä nainen enää kelpaa. Aidossa kullissa on se ongelma että se on yleensä kiinni miehessä. Kun miehet eivät heteromiestä seksiseurana kiinnosta niin jää sellainen leikki väliin. Oikea hermafrodiitti seksikumppanina voisi olla eri asia mutta sellaisen bongaaminen muualta kuin seksileffasta on hyvin, hyvin epätodennäköistä. Leffojen ja Thaimaan shemale - "naiset" taas ovat transseksuaalisia miehiä.

Naisen ulkonäkö ja rinnat toki voivat jonkun saada kokeilemaan rajojaan oman seksuaalisuutensa suhteen. Anaaliseksillähän ei sinänsä ole sen kummemin tekemistä homoilun kanssa kuin suihinotollakaan, jota homot harrastavat paljon anaalijuttuja useammin. Suihinottoa haluavia miehiä ei kuitenkaan tulla palstoille nimittelemään homoiksi, joka täällä on ollut yleinen harrastus. Kiinnostuksen kohteen sukupuoli määrää sen onko joku homo vai hetero. Jos mies lähtee baanalle etsimään muita seksikumppaneita niin sitten onkin aika vaihtaa miestä ihan riippumatta siitä kenen kanssa se oli uskoton.

Oisko sekään nyt sitten niin kamalaa, kolmen kimppa jossa 2 miestä ja nainen? Nainenkin saisi kunnon kyytiä. Olen kiinnostunut miehistä vaikka olen nurempi mies mies. Vanhemmat haluu naida takapuolta vaikka en itse annakkaan kun runkata ja otta suihin. On selvää, että miesystäväsi on homo. No eiväthän heterot tosiaankaan anna itseään panna perseeseen, asia on harvinaisen selvä!

Täytyy sanno kyllä että tuntuu tosi hyvältä. Me ollaan ex-tyttöystävän kanssa jokusia kertoja kokeiltu. Meillä on semmonen strap on systeemi millä nainen pääsee kokeilemaan maskuliinista puolta seksistä. Kuulemma on ollut ihan mielenkiintonen ja nautinnollinen kokemus myös hänelle. Mies voi kuulemma saada orgasmin pelkän eturauhasen kiihottanisella, onko kenelläkään kokemusta asiasta? Itselläni ei ainakaan ole ikinä tullut ilman vehkeen stimulointia. Viimeiseksi vielä vinkki niille miehille jotka haluavat panna peppuun:

Gay gaytreffit thai hieronta joensuu

Homoseksuaaliseen hentai porn free thai hieronta oulu tuira

Seksiseuraa kuusamo valintatalo multisilta Vastaava viesti mistä mies kiihottuu sex Märät pillut matkalla pilluun työntyä pilluun nussia homo etsii naista. vanha naine humalassa naitiin appiukon kalua teni pilluu tuoksuu pillu sinikan pillu. joulukuu Nainen etsii miestä [] Mies etsii matkaseuraa [34] Mies etsii naista. komeasta kalusta Olin jo hyvin kauan katsellut ja ihaillut pikkuveljeni kalua, siitä asti kun hän Amatööri homo homot homo Hieronta homo Twinks homo. 7. helmikuu Nainen etsii miestä [] Mies etsii matkaseuraa [34] Mies etsii naista. All Hentai videos for Brunetet Hieronta HD-videoita eroottinen hieronta Iso kalu. Blowjob homo homot homo handjob homo Hieronta homo. Blowjob homo.