Kalu homo kipeä kalun haju

kalu homo kipeä kalun haju

T yönnä erektion aikana peräaukkoon sormi, jossa on liukastetta, noin 5. Suuntaa sormi kohti napaa ja lopulta löydät kiinteän pullistuman. Eturauhasen hellä hyväily saattaa aihettaa erektion voimistumisen ja tunteen virtsaamisen tarpeesta. Joskus kumppanin saattaa olla helpompi löytää eturauhasesi kuin sinun itse.

Sormettaminen t arkoittaa sormen työntämistä peräaukkoon. Sormi tarvitsee kuitenkin myös liukastetta ja kynnet on hyvä pitää lyhyinä haavojen välttämiseksi. Sormettamisessa ei ole seksitautien riskejä mutta sormet on syytä pestä sormettamisen jälkeen ja myös ennen sormettamista jos käsissä on spermaa, esiliukastetta tai ne ovat olleet jonkun toisen takapuolessa ennen sormettamista. Jos laukeaa siten, että sormi on anaalissa, on syytä odottaa että sulkijalihakset rentoutuvat ennen sormen ulosvetämistä.

Nuoleminen on peräaukon ja sulkijalihasten kiihottamista suulla ja kielellä. Esileikkinä nuoleminen rentouttaa peräaukkoa ja täten se on valmiimpi anaaliseksiin. Jotkut pitävät erittäin paljon nuolemisesta ja jotkut inhoavat sitä. Jos ajatus ulosteen mausta tai hajusta tuntuu epämiellyttävältä, peräaukko ja suoli kannattaa pestä ennen nuolemista. Nuolemisessa on seuraavien seksitautien mahdollisuus: Seksitautien riskiä ei ole, jos nuollessa käyttää peräaukon suojana kondomia, joka on leikattu auki ja levitetty kelmuksi peräaukon päälle.

Kiveksien nuolemisessa ei ole seksitautien riskiä. Anaalisuihkua douche tai enema voidaan käyttää peräsuolen pesuun joko puhdistustarkoituksessa tai seksileikkinä. Anaalisuihkuja on monen eri kokoisia ja mallisia mutta tärkeää on että anaaliseksiä aloitteleva käyttää vettä vähemmän kuin jo kokenut anaaliseksiä harrastanut. Ennen pesua olisi syytä ulostaa ja pesu huuhtelee mahdollisen suoleen jääneen ulosteen. Pesua olisi syytä myös välttää juuri ennen anaaliseksiä sillä vettä saattaa vuotaa suolesta vielä hetken aikaa pesun jälkeen.

Myös anaalisuihkua käytettäessä on käytettävä liukastetta ja suihkun jälkeen on ehdottoman tärkeää käyttää liukuvoidetta ja kondomia koska suihku saattaa vahingoittaa peräsuolen limakalvoja. Suihkuja myydään erotiikkaliikkeissä ja nettikaupoissa. Seksilelut ovat jokaisen henkilökohtaiseen käyttöön sillä seksitaudit voivat levitä niiden yhteiskäytössä. Jos seksileluja käyttää toisen kanssa yhdessä, on käytettävä kondomia tai pestävä lelu hyvin saippualla ja lämpimällä vedellä ennen käyttöä.

Dildoja on hyvin monenlaisia ja eri kokoisia. Yleensä dildot on tehty kumista tai silikonista ja ne ovat peniksen muotoisia ja usein niissä on kivekset tai alusta juuressa jotta ne eivät juutu sisään. Dildojen käytössä on syytä aloittaa pienestä ja siirtyä mahdollisesti isompiin malleihin myöhemmin. Pienikin dildo tuottaa paljon nautintoa sillä peräaukon suulla, sulkijalihaksissa on paljon hermopäätteitä.

Erittäin suuret dildot voivat aiheuttaa repeämiä. Dildot joissa on kaksi päätä ovat tarkoitettu samanaikaiseen käyttöön: Anaalitappeja on monen muotoisia ja kokoisia ja ne eivät muistuta muodoltaan penistä. Anaalitapit ovat yleensä pienempiä kuin dildot ja tarkoituksena on kiihottaa herkkää sulkijalihasten aluetta. Anaalitapeissa toinen pää on litteä ja leveä jotta se ei juutu peräsuolen sisään.

Vibraattorit o vat peniksen tai torbedon muotoisia ja ne toimivat pattereilla tai verkkovirralla ja usein niissä on useita eri nopeusmahdollisuuksia. Vibraattoreissa ei yleensä ole litteää päätä, joten niiden kanssa on oltava tarkkana etteivät ne luiskahda peräsuoleen. Anaalihelmet koostuvat toisiinsa peräkkäin kiinnitetyistä pienistä palloista. Ne asetetaan peräaukon kautta peräsuoleen ja poistetaan sieltä halutulla nopeudella. Helmet hierovat peräsuolen seinämiä, mikä tuottaa joillakin ihmisillä hyvänolon tunnetta.

Anaalihelmet ovat usein muovia, kumia tai silikonia ja niiden päässä on lenkki. Lenkki helpottaa helmien poistamista ja se myös estää niiden uppoutumisen kokonaan peräsuoleen. Helmiä on saatavilla eri kokoisia riippuen halutusta vaikutuksesta.

Myös helmien kanssa on käytettävä liukastetta. Seksileluina ei saa käyttää: Jos seksileluna käytetty esine juuttuu peräsuoleen, ei ole syytä mennä paniikkiin sillä se saa peräsuolen lihakset puristamaan entistä tiukemmin. Peräsuoleen kannattaa laittaa paljon liukastetta, ottaa rauhallisesti ja  ponnistaa kuin ulostettaessa. Jos esine ei tule ulos, on syytä hakeutua lääkärin vastaanotolle. Esineiden juuttuminen peräsuoleen on melko tavallista ja lääkäriin hakeutumista ei tule hävetä.

Jos peräsuoli vuotaa verta vielä tunti anaaliseksin jälkeen, on myös syytä hakeutua lääkäriin. Nyrkkinainti tarkoittaa käden ja joskus myös käsivarren työntämistä peräsuoleen.

Nyrkkinainnissa tärkeintä on kyky rentoutua ja usein rentoutuminen on helpompaa kun voi luottaa kumppaniinsa. Nyrkkinainti kannattaa aloittaa hitaasti ja siten, että sormi, johon on laitettu liukastetta työnnetään peräaukkoon ja tämän jälkeen toiset sormet.

Liukastetta tulee lisätä joka kerta kun sormi työnnetään peräaukkoon. Eli ei siis suljettu nyrkki. Nyrkin voi sulkea vasta kun käsi on ohittanut sulkijalihakset. Jotkut miehet käyttävät turvasanaa, jotta kumppani tietää milloin hänen tulee lopettaa nyrkkinainti. Paras asento nyrkkinaintiin on konttausasento tai selällään jalat ylhäällä. Nyrkkinaintia on paras harjoitella henkilön kanssa, jolla on asiasta kokemusta.

Liukuvoidetta ei voi koskaan käyttää liikaa ja jos peräsuoli kramppaa, on syytä odottaa hetki ennen kuin käden vetää ulos. Nyrkkinainnissa ei ole hiv-riskiä mutta jos kädessä on siemennestettä tai ulostetta, tilanteeseen saattaa liittyä muiden seksitautien tai infektioiden riski.

Sinulle Ross, keta nain lapsellista mitaansanomatonta tekstia kirjotat Lopeta pillun nuoleminen-kokeile sita kyrpaa kun se on niin paljon helpompaa 2. Saasta tama kirjoituksesi, kasva muutama vuosi, ja lue uudelleen Hanki tietoa, faktaa yms.

Erityisesti kirjoitukses arsytti mua, koska mulla on omakohtasta kokemusta molempien sukupuolten suuseksista, eli tiedan mista puhun Hienosti perustellen annoit tulla mielipidettä tuosta miehen ja naisen imemisestä Ainakin meidän huushollissa mies saa enemmän suuseksiä. En muuten olisi jaksanut vastata viestiisi, mutta kun muut tytöt innostuivat ja luulivat sinun lyöneen luun kurkkuuni niin pitäähän sitä vähän puolustautua, vaikka anonyymejä tässä ollaankin.

Ensinnäkin sinä voisit ottaa sen kirjan kauniiseen käteen ja lukea noista miesten ja naisten sukupuolielimistä, jotta tajuaisit, että naisellakin on kalu. Naisillakin on terska, terskalle varsi ja aika monimutkainen vehe joten hyvällä syyllä sitä voi kaluksi kutsua. Emätin haisee lähtökohtaisesti pahemmalta kuin miehen penis. Jos molemmat pesee värkkinsä niin yleensä kummatkaan ei sitten haise, mutta naisella alkaa haista nopeammin ja voimaakkaammin kun pesusta on kulunut tarpeeksi aikaa.

Tietty yksilöjen välisiä eroja on, mutta yleisesti ottaen pillu haisee pahemmalta kuin penis mm. Näin se vain on, kokemus sen kertoo. Tiesin, että naisen emätin puhdistaa itse itsensä ja sen takia emätintä ei saisi puhdistaa itse vedellä.

Mutta kun tässä ei kyse ollutkaan puhtaudesta, vaan hajusta ja mausta, ja pillu haisee voimakkaammin kuin penis. Eri asia sitten on se, jos joku tykkää siitä hajusta. Joskus se haisee hyvältä, joskus pahalta. Kyrvän mausta tiedän, koska olen itse omaa kyrpääni maistanut heheh. Yllän nimittäin ottamaan itseltäni suihin. Ei muuten maistu juuri miltään, ei, vaikka olisi viime kertaisesta pesusta kulunut vuorokausi. Mulla on kyllä mielikuvitusta, mutta näin yleisesti ottaen munaa on helpomi nuolla kuin pillua.

Se johtuu yksinkertaisesti siitä, kun pilluun pitää työntää naama kiinni ja mennä "sisälle", kun penis taas on ulokkeena eikä minnekään sisälle tarvitse mennä. Tämähän on ihan helposti kokeiltavissa sillä, että upotat seinään kalan ja kurkun ja testaat.

Tottakai erilaisia ulokkeita on aina helpompi käsitellä kuin sellaisia asioita, joiden takia joutuu jotenkin työntymään sisään. On nänniäkin helpompi nuolla ja imeä kuin pillua, vaikka kuinka olisi mielikuvitusta. Muuten spermaakin olen maistanut, kun sitä kerran lenti oikein kunnolla, mm. Ei ollut kuivaa ja maistui.. Ei se ollut hyvää eikä pahaa. Multa on otettu useita kertoja suihin, ja se naaman nussiminen oli vain yksi esimerkki.

Älä nyt siihen takerru noin kovasti. Tuo juttu itsemurhaan vertaus oli ala-arvoinen. Se munan rumuus oli vain sellainen letkautus, miksi jotkut eivät haluaisi imeä munaa.

Tulipa kyllä nyt mieleen että rumimmat pillut joita olen nähnyt ovat kyllä paljon rumempia kuin yhdetkään rumat munat. Miksi mun pitäis lopettaa pornoleffojen katselu, kun nautin niistä? Ja ihan vain sen takia kun sanoit, että kasva vähän, on pakko kertoa että ne pornofilmit ovat toiselta nimeltään aikuisfilmejä. Eivät ne lapsille tai nuorille ole tarkoitettuja, vaan aikuisille, pöljä!

Ja pelkkien pornofilmienkin perusteella huomaa aivan selvästi, kuinka vaivalloisempaa pillun nuoleminen on verrattuna munan nuolemiseen, ja kuinka helpommin se munan nuoleminen onnistuu erilaisissa asennoissa, kuin pillun. Katsopa sinäkin vähän enemmän niitä pornoja niin huomaat saman asian. Se asia, että naiset pitäisivätkin hygieniastaan enemmän huolta kuin miehet, ei tee pillun nuolemisesta yhtään helpompaa teknisesti. En tarkoitakaan, että kumman värkkiä on kivempaa imeä jos satunnaisesti kadulla jonkun tapaa, vaan ihan vaikka parisuhteessa, molemmat värkit pestyinä.

Kyllä munaa on helpompi imeä. Haluan nuolla pillua, enkä munaa, eikä siitä kysymys ollutkaan. Voi luoja että asia taitaa olla sinulle kipeä jostain syystä. Sanoin vain, että pillu haisee enemmän kuin muna ja munaa on helpompi imeä. Ei se silti tarkoita, että olisin homo. Tämä aihe ei ole niin tärkeä, että haluaisin säästää sen ja lukea joskus uudestaan. Eikä tämä ole mikään poliittinen manifesti joka olisi elämäni peruspilari. Sinulle tämä taitaa kyllä olla, kun aikamoiset reaktiot tämä sinussa herätti.

Ihan turhaan alat käskemään mua hakemaan tietoa ja faktaa, ennenkuin alan tästä asiasta puhumaan paskaa, ja josta en sinun sanojesi mukaan tiedä mistään mitään. Voi hellanlettas, kun ihan kokemuksien kautta tässä tätä asiaa puhun. Munaa helpompi imeä kuin pillua, ei sellaista tietoa voi saada kuin itse sitä kokeilemalla. Eikä mitään järkeä ole vaikkapa kirjoista lukea mitään munan ja pillun hajun vertailtavuudesta, kun tuskin sellaista on.

Nojaan tässäkin tiedossa vain kokemuksiini. Hienoa, että meitä on kaksi! Minkä vitun tien minä tämän kirjoitukseni perusteella olen valinnut. Siis voi helvetti, mikä tässä asiassa sulla on niin kipeä että tällaista kirjoitat? Sanoin vain että pillu haisee yleensä pahemmalta kuin muna ja munaa on helpompi lutkuttaa. Sulla oli ihan hyviä kommentteja, mutta olen vieläkin sitä mieltä, että yleisesti ottaen, miehiltä on helpompaa ottaa suihin kuin nuolla naista.

Tämä siis perustuu kokemuksiini, ei toisen käden tietoon. Tietty jos muna on iso niin vaikeahan sitä on imeä. Keskikoko on kuitenkin cm ja paksuus kait jotai cm eli ympärysmitaltaan cm? Hei naiset, ei tää mikään hyökkäys ollut teidän emättimiänne vastaan, vaan ajattelin vain kertoa mun mielipiteeni asiasta. Hetero miehenä mieluummin nuolen naista kuin imen miestä. Mutta eipä sitä tarvitsekaan jättää suuhun lojumaan, itse ainakin nielen sitä mukaa kun sitä suuhun suihkuaa.

Aika loogista muuten, että omat eritteet maistuvat ts. Et siis voi sanoa mitään miehen hajuista ja mausta ennen kuin otat suihin joltakin toiselta mieheltä pari spermatippaa EI ole sama asia kuin niellä koko lasti! Aiemmassa tekstissäsi sanoit myös, että kyrvän imeminen on helpomaa kuin pillun eikä siinä väsy paikat. Todellakin väsyy niin posket koko muu suu , niska, kädet kuin jalatkin.. Asennosta riippuen, niitä kun on monia suuseksissä kummin päin tahansa. Siis jos vain mielikuvitusta löytyy.

Kaikista kamalinta muuten on jos mies alkaa itse työntelemään kaluaan kurkkuun. Kun minä otan mieheltäni suihin, minä määrään tahdin tai homma loppuu hyvin nopeaan! Älä siis jaksa jauhaa asiasta, josta et tunnu tietävän pätkääkään. Et voi sanoa olevasi kokenut suihinottaja siis miehiltä , jos olet ottanut vain itseltäsi suihin. Se ei todellakaan ole sama asia kuin nuolla ja imeä jotain toista miestä.

Jos sulla nyt sitten kotoa löytyy nainen, jonka jalkoväli haisee ja maistuu "niin vitun pahalta", niin sulla ei ole kun tasan kaksi vaihtoehtoa. Joko passittaa nainen pesulle ja käskeä sen suihkuttaa vaikka jotain sun lempparihajuvettä pilluunsa tai vaihtaa mieheen. Onko muuten tullut mieleen, että ehkäpä SINÄ oletkin se joka haisee ja maistuu yököttävälle!!! En nyt enää jaksa tuohon aiheeseen paneutua, mutta haluisin hieman aiheen vierestä vetäistä pari juttua.

Siis ei siinä mielessä, että naiset naukuisi se itseasiassa ärsyttää mua helvetisti jne. Ei tietenkään henkiset puolet ym. Tarkoittaen sitä, että naiset ottaa suihin panemisen jälkeen, nielee mällit ja ovat aktiivisia ja kokeilunhaluisia. Vastaavasti mä voin nuolla naista ja jos siltä tulee ejakulaation ni mikäs siinä, samat jutut teen. Lesbous on ok jos naiset ovat hyvännäköisiä. Harmittavan monet ovat vain sellaisia rekkalesboja, kaljuja tms. Tästä suutut mutta minkäs mä voin omalle luonteelleni.

Mua ei tosiaankaan kiinnostaa kenenkään karvasta persettä alkaa pökkimään, eikä varsinkaan ottaa munaa vastaan. Luonnollisella en tarkoita sitä, etteikö sitä luonnossa tapahtuisi esim. Miehen ei ole tarkoitettu pökkimään toisen miehen persettä eikä kyllä naisenkaan, mutta se on silti hieman eri juttu, kun vastapuoleista "lisääntymis" kumppania siinä kuitenkin pökitään , eikä varsinkaan vastaanottamaan. Peräaukko on ulostamista varten. Ensiksi, määritellään käsite "parempi auton ajaja". Jos sillä tarkoitetaan sitä, että ajaa vähemmän kolareita, niin okei, naiset ovat parempia ajajia.

Mutta jos sillä tarkoitetaan auton käsittelyä eri tilannenopeuksissa, niin väitän, että miehet osaavat ajaa paremmin. Katsoppa rallikuskeja ja formulan ajajia. Kuinka monta naista näet ratissa? Jos he ovat parempia ajajia kuin miehet, niin eivätkö he silloin ajaisi ralliakin paremmin? Naiset tyypillisesti osaavat ajaa vain normaaleja nopeusrajoituksia kunnioittaen, kiltisti, pelkäävät ohitella taitoa vaativissa paikoissa, siis miten helvetissä naiset muka voisivatkaan ajaa kolareita?

Ja jos aletaan niitä tilastoja mulkoilemaan, niin tiedätkö missä asiassa naiset tumpeloivat miehiä enemmän? Naiset eivät osaa oikein peruuttaa. Tässä nähdään, että jos miehetkin ajaisivat tarpeeksi hitaasti ja sääntöjä noudattaen, he kolaroisivat aivan varmasti vähemmän kuin naiset. Miehillä on vain se ongelma, että he innostuvat ratin takana liikaa ja yrittävät temppuja, mitkä eivät heiltä aina onnistu.

Siitä ei silti seuraa johtopäätös, että naiset ajaisivat paremmin. Siitä seuraa johtopäätös, että naiset ajavat vastuullisemmin. Vielä pitää sen verran selventää, etten väitä sitä, etteivätkö naiset pystyisi ajamaan yhtä hyvin kuin miehet.

Yleensä kuitenkin miehet ovat jo heti nuoresta pojasta lähtien kiinnostuneita autoista, ajelevat niillä enemmän monta tyttöporukkaa tunnet, jotka lähtevät ajamaan pillurinkiä yöksi kaupungille , ja aikuisinakin mies yleensä on kuskina ja nainen istuu vierellä.

Jossain perheissä, jossa nainen ajaa koko ajan ja mies istuu pääosin vieressä, voi tilanne olla toisenlainen. Jossain perheissä, jossa nainen ajaa koko ajan ja mies istuu pääosin vieressä, voi tilanne olla toisenlainen" yleensä naiset ovat parempia kokkeja kotona. Niin tarkoitin sillä, että ne pornon suoritus tyylit antaa ihan ok kuvan seksistä, mutta se yleinen "olotila" ei. En nyt jaksa tarkemmin selittää tätä asiaa. Ja tottakai miehen ja naisen välisellä peppuseksillä on eroa kuin yöllä ja päivällä, siinä ollaan ihan erilaisen kumppanin kanssa tekemisissä.

Sun mielestä siis jos heteromies antaa ottaa naisen suihin, on se ihan sama asia, jos mies lutkuttaisi sitä munaa?

Hyvää siinä ollaankin toiselle tekemässä, mutta koska mies-mies pari eivät voi saada lapsia keskenään, on heidän kaikenlainen seksuaalinen kanssakäyminen luonnotonta. Kivaa se voi joidenkin mielestä olla, mutta luonnotonta. Mies-nainen pari taas voivat vaikka tökkiä toisiaan vaikka mahaan, eikä siitä tule luonntotonta, koska he ovat keskenään lisääntymiskykyisiä ja se mahaantökkiminen voi olla vain esileikkiä.

Jos itse olet BI, niin et ehkä ymmärrä näitä asioita. Tiivistäen ja rivien välistä lukemalla, löydät saman argumentin minunkin kommenteistani.

Itsehän puhuit nyt itsesi pussiin, kun ensin paheksuit sitä, että minä varmaan ajattelen, että naiset olisivat huonompia kuskeja, mutta nyt itse sanotkin olevasti sitä mieltä. Viestisi ovat täyttä asiaa! Kunnon perustelut, faktatietoa ja kokemukseen perustuvaa tietoa. Aivan niin, ja siksi kyrvän imeminen ei naisen kanssa onnistukaan, jos haluat imeä kyrpää, kokeile sitä toisen miehen kanssa.

. Moi Olen vuotias miehen alku, minulla on nyt noin viikon vähän kutinut ja kirvellyt peniksen päätä varsinkin jos vaikka alusvaatteet koskee päähän niin kirvelee. Alan ymmärtää jupinasi, pillua on vaikea nuolla. Haluan nuolla pillua, enkä munaa, eikä siitä kysymys ollutkaan. Ennen kuin lähetät kysymyksen, kokeile etsiä hakusanalla tietoa aiheesta kotisivuiltamme. Suurten kysymysmäärien vuoksi nettineuvonta on suljettu viikonloppuisin.

Full porn movie seuraa gay tampere

Seksiä tarjolla homo gay seuraa Esineiden juuttuminen peräsuoleen on melko tavallista ja lääkäriin hakeutumista ei tule hävetä. Eivät ne lapsille tai nuorille ole tarkoitettuja, vaan aikuisille, pöljä! Minulla oli 10kk tauko minkäänlaisesta seksistä. Keskiviiva jatkuu peniksen kärjestä aina kivespussiin saakka. Nyt ne ovat olleet muutaman kuukauden

GAY SEX SHOP VAASA ETSIN NAISTA